

Kun tuotteita korjaa, niin luonto ja koira kiittää
Maapallomme on ainutlaatuinen leikkikenttä ja tehtävänämme on huolehtia, että se pysyy mahdollisimman terveenä ja elinvoimaisena. Siksi teemme laadukkaita ja kulutusta kestäviä tuotteita, jotka kestävät seikkailusta toiseen ja pysyvät käytössä pitkään.
Kuluttajana tulevaisuuteen on mahdollista vaikuttaa tekemällä aikaa ja käyttöä kestäviä tuotevalintoja sekä -hankintoja, sillä nämä valinnat vaikuttavat ihmisten aiheuttamaan ympäristökuormitukseen merkittävästi. Mitä pidempi tuotteen elinkaari on, ja mitä useammalla retkellä se on mukana, sitä pienempi sen kokonaisvaltainen vaikutus on ympäristöömme.
Tuote, jonka suunnittelun alkuvaiheessa on otettu huomioon myös sen ympäristövaikutus, on kestävä. Silloin niin tuotteen malli, ulkonäkö kuin materiaalit ovat valittu ja suunniteltu siten, että ne kestävät käytössä pitkään.


Hyvin suunniteltu on puoliksi korjattu
Tuotesuunnittelun alkumetreillä täytyy aina ottaa huomioon paljon muutakin kuin vain tuotteen ulkonäkö, väri, mitoitus ja istuvuus. Sillä esimerkiksi tuotteen toiminnallisuus, käyttötarkoitus ja elinkaari vaikuttavat merkittävästi muun muassa materiaalien valintaan ja tuotteiden rakenteisiin, jotka vaikuttavat suoraan tuotteen käyttöikään.
Lisäksi ajan saatossa herkemmin kuluvat ja mahdollisesti korjausta kaipaavat kohdat tulee toteuttaa siten, että niiden korjaaminen onnistuu mahdollisimman helposti. Tällaisia kohtia voivat esimerkiksi olla vuosien käytön jälkeen haurastuneet kuminyörit koirien takeissa ja haalareissa, tai pesun ja ahkeran käytön seurauksena heikentynyt vedenpitävyys. Onneksi nämä ovat Hurtta-tuotteissa helposti uusittavissa – kiitos perusteellisen tuotesuunnittelun.


Leikkiessä roiskuu ja joskus repeilee
Ja koska tuotteiden käyttäjinä ovat koirat, jotka leikkivät ja nauttivat elämästä aina täysin rinnoin, ovat esimerkiksi kankaiden pienet repeämät tai harmittoman pureskelun kohteeksi joutuneet valjaiden pistolukot suunniteltu siten, että ne voidaan korjata ammattilaisten toimesta vaivatta. Kun vuosia kulutusta kestänyt tai vahingon seurauksena rikkoutunut tuote saadaan korjattua, voidaan sen käyttöä jatkaa edelleen ja sen ympäristökuormitus pienenee entisestään.
Koira ja luonto tykkäävät, kun on pidetty hyvänä
Tuotteen säännöllinen huolto, kuten puhdistaminen ja peseminen sekä tarvittaessa korjaaminen, pidentävät myös tuotteen käyttöikää. Ajoissa korjattu tuote myös säilyy paremmassa kunnossa. Kun esimerkiksi repeämät korjataan heti, ei niiden koko pääse kasvamaan. Tai kun tuotteen vedenhylkivyys uusitaan, on myös tuotteen puhtaana pitäminen helpompaa.
Jos tuote ei enää ole käytössä omalla koirallasi, voi hyvin pidetyn ja korjatun tuotteen myydä tai antaa eteenpäin toiselle koiralle, jolloin tuotteen elinkaari pitenee jälleen


Apua korjaukseen, jos peukalo on keskellä tassua
Kaikkea ei kuitenkaan aina tarvitse osata korjata itse. Esimerkiksi kankaiden repeämien korjaaminen ja vedenpitävyyden säilyttäminen voivat olla hankala yhdistelmä, vaikka aiempaa kokemusta korjaamisesta olisikin. Toisinaan ammattilaisen puoleen kääntyminen on tarpeen myös tuotteen käyttöturvallisuuden takaamiseksi, esimerkiksi koirien valjaiden tai kaulapantojen kanssa.

Menddien ansiosta koira saa nauttia tutusta tuotteesta
Jotta koirien tutut ja turvalliset suosikkituotteet pääsevät jatkossakin mukaan seikkailuihin, haluamme auttaa asiakkaitamme löytämään parhaat ammattilaiset korjaamaan tuotteet – asettamiemme laatustandardien mukaisesti tietenkin. Siksi olemme aloittaneet yhteistyön Menddien kanssa.
Menddie on vaatteiden ja asusteiden korjaamiseen sekä muokkaamiseen erikoistunut verkkopalvelu, jonka kautta korjaat, muokkaat ja huollat Hurtta-tuotteet kätevästi ja nopeasti. Korjauksissa käytetään aina Hurtan hyväksymiä materiaaleja, kuten esimerkiksi vetolujuustestattua Hurtta-pistolukkoa – samaa, jota käytetään uusimmissa tuotteissamme.
