
Kun koiranpentu tulee kotiin.
Koiranpennun muutto uuden perheen luokse on jännittävä hetki molemmille osapuolille. Etenkin ensimmäisen koiran kohdalla päässä saattaa pyöriä monia kysymyksiä. Ja vaikka koirakavereista olisi jo kokemusta, on pentuaika aina tutustumista uuteen persoonaan ja yhteisten tapojen opettelua.

Onko aika hankkia koira?
Moni haaveilee omasta koirasta vuosien ajan, osa päättää hankkia koiran nopealla aikataululla. Pitkään koirasta haaveilleen mielikuva itselle sopivasta rodusta voi olla varma, mutta valintaa kannattaa tarkastella vielä muutamalta kantilta. Nämä vinkit koiran hankintaan ja rodun valintaan sopivat kaikille omaa koiraa harkitseville.

Miten valita koiralle valjaat?
Y-valjaat, H-valjaat vai vedonestovaljaat? Seikkailuun sopiva, trendikkään värinen tai ekologinen valinta vai jopa molempia? Koiran valjaissa riittää valinnanvaraa ja uusia termejä. Me Hurtalla suunnittelemme valjasmalleja istuvuutta, rotua ja rodunomaista käytöstä ajatellen.

Osaavatko kaikki koirat uida?
Toiset koirat rakastavat vettä ja uimista. Toiset puolestaan kahlaavat ja tykkäävät vesileikeistä, mutta eivät halua mennä uimaan. Monet koirat myös nauttivat yhteisistä vesiharrastuksista esimerkiksi veneilystä tai kanoottiretkistä.

Koiran kanssa retkellä ja reissussa.
Koiran kanssa retkeily ja reissaaminen on mukavaa yhteistä ajanvietettä. Lyhyille päiväretkille ei tarvitse valmistautua suuremmin, mutta pidempää vaellusta kannattaa suunnitella.

Näin näyt koirasi kanssa pimeällä
Koiranomistajan arkeen kuuluu ulkoilu vuoden jokaisena päivänä ja kelillä kuin kelillä – myös pimeällä. Pimeällä koiranomistaja voi kiinnittää huomiota omaan näkyvyyteensä kirkkaan väristen ulkoiluvaatteiden, heijastimien ja vaikkapa otsavalon avulla.

Aktiivisen koiran lihashuolto
Koirat ovat luonnostaan aktiivisia ja innostuvat valtavasti uusista asioista. Siksi useat koirat tarvitsevat normaalin päivittäisen lenkkeilyn päälle toimintaa ja aktiviteetteja. Olipa sitten kyseessä koiran kanssa harrastaminen tai vaikka kilpailu, on aktiivisen koiran lihashuolto meidän ihmisten tehtävä.

Jokapäiväistä luotettavuutta planeettaystävällisellä twistillä
Casual-tuotesarjan suosikit nyt kierrätetyistä materiaaleista. Casual ECO heijastintalutin, panta, puolikuristava panta sekä Y- ja H-valjaat ovat arjen kestäviä luottovarusteita.

Näin valitset sopivan harrastuksen koirallesi
Koiran kanssa harrastaminen on paitsi mukavaa yhteistä ajanvietettä ja tekemistä koiran kanssa, mutta se myös parantaa koiran ja omistajan suhdetta ja yhteistyötä.

Miksi koirat tarvitsevat vaatteita?
Koiranvaatteiden perimmäinen tarkoitus onkin parantaa koiran ja sen omistajan elämänlaatua ja mahdollistaa aktiivinen elämä erilaisissa olosuhteissa ympäri vuoden.

Sadesään sankarit
Harmaa
taivas, märät jalkakäytävät ja läpimärät vaatteet saavat helposti kenet tahansa tuntemaan
olonsa synkäksi. Myös koiran. Mutta niin ei tarvitse olla. Koirien sadevaatteet ovat täydellinen
ratkaisu, jotta koirasi pysyy kuivana ja voi silti pitää hauskaa sateessa. Näillä vinkeillä valitset koirallesi sopivan sadevaatteen.

ZHERO - valmistettu 100% ylijäämä-materiaaleista.
Unelma jätteettömästä tuotannosta johti ylijäämämateriaalien uuteen käyttöön.Yksi tärkeimmistä kestävän kehityksen tavoitteistamme on hyödyntää yli jääneet valmistusmateriaalit, jotka usein päätyvät roskiin. Tässä piileekin uuden ZHERO-mallistomme idea.

Kun tuotteita korjaa, niin luonto ja koira kiittää
Jotta koirien tutut ja turvalliset suosikkituotteet pääsevät jatkossakin mukaan seikkailuihin, haluamme auttaa asiakkaitamme löytämään parhaat ammattilaiset korjaamaan tuotteet – asettamiemme laatustandardien mukaisesti tietenkin. Siksi olemme aloittaneet yhteistyön Menddien kanssa.

Millainen talutushihna koiralle?
Koiran hihna on yksi koiran tärkeimmistä varusteista. Se vaikuttaa ratkaisevasti siihen, että ulkoillessa koirasi pysyy turvassa ja hallinnassa, mutta myös tyytyväisenä ja iloisena. Siksi sopivan koirantaluttimen etsintään kannattaa käyttää hetki aikaa.

Miksaa ja mätsää
Suunnittelimme Hurtta Värikombon, jotta eri mallistojemme tuotteet sopivat käytettäviksi yhdessä. Värikombon myötä tuotteiden yksityiskohdat, kuten printit, nauhat, pehmusteet ja metalliosat ovat värisävyiltään samoja. Näin eri mallistot sointuvat yhteen saumattomasti.

Fiksuja tapoja Hurtta-tuotteiden uudelleenkäyttöön
Kun Hurtta-tuotteen alkuperäinen käyttötarkoitus tulee tiensä päähän, voit hyödyntää jämiä ja ilostuttaa ystävääsi kierrätyslelulla.